IHMEELLINEN LUKU

Luvut, joita kohtaamme tähtitieteen yhteydessä, ovat useimmiten valtavan suuria: Usein puhutaan miljoonista valovuosista, tähdistä ja galakseista. Toisaalta, jotkut luvut, joita astronomit tarvitsevat työssään, ovat melko pieniä. Tällainen on esimerkiksi Planckin aika. Sen pituus on pyöristettynä 10 sekuntia. Se on niin lyhyt aika, ettei se ole edes mitattavissa. Kuitenkin se on maailmankaikkeudelle olennaisen tärkeä. Planckin aika on pienin mahdollinen aikaintervalli, jota voidaan käyttää fysiikan laskuissa. Se on yksi niin kutsuista Planckin yksiköistä. Nämä yksiköt perustuvat yleisvakioihin ja ne määrittävät rajat, joiden puitteissa tunnetut luonnonlait ovat sovellettavissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuntemamme fysiikan lait syntyivät vasta 10 sekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä. Ja mikäli olisi mahdollista jakaa aika pieniksi Planckin paloiksi ja tutkia näitä, emme voisi todistaa fysiikan lakeja niissä - vaikka ne vaikuttavatkin koko ajan ympärillämme. Planckin yksiköiden johtamiseen tarvitaan niin suhteellisuusteorian kuin myös kvanttimekaniikan soveltamista. Laskelmat ja muunnokset ovat kuitenkin suhteellisen helppoja ja ne voi hyvin tehdä matematiikan tunneilla. Samalla oppilaat voivat opetella käyttämään negatiivisia kymmenen potensseja.

Eräänlaisina fysiikan rajoina nämä pienen pienet Planckin yksiköt antavat myös aihetta pohdiskeluun. Niissä ensinnäkin kiteytyy nykypäivän tieto maailmankaikkeutemme fysikaalisista ominaisuuksista. Toiseksi niitä voidaan tarkastella myös filosofisesta perspektiivista: Ne osoittavat, että joskus kokonaisuuden ymppärtämiseksi on tarkasteltava sen pieniä yksityiskohtia.